Perhokalastuksesta puhuttaessa useimpien mieleen piirtyy kuva veteen kahlanneesta kalastusliiviin ja kahluuhousuihin sonnustautuneesta kalastajasta joka taiturimaisin liikkein kuljettelee vavallaan halki ilman auringon säteitä kimmeltävää siimaa. Vaikka se parhaimmillaan voi olla kuvatun kaltaista, on perhokalastus varsin yksinkertaista ja helppoa, kunhan sisäistetään muutama perusasia. Perho jäljittelee useimmiten pientä kevyttä hyönteistä ja sellaisen heittäminen on luonnollisesti vaikeaa. Perhokalastuksessa heitetäänkin siimaa, eikä varsinaisesti perukkeella siihen kiinnitettyä perhoa. Siiman käsittelyyn voikin hyvin soveltaa köyden käsittelyn periaatteita. Vaikka perhokalastus on antoisimmillaan kaikkien välineiden ollessa kunnossa, onnistuu se halvimmillaan vavalla ja siimalla mökkilaiturin päästä.
Kaikessa kalastuksessa kuten myös perhokalastuksessa varusteiden järeys on suhteessa saaliskalalajiin ja sen kokoon. Sääntö – isoille voimakkaille kaloille raskaat ja pienille kaloille keveät välineet, pätee myös tässä lajissa. Perhovälineet luokitellaan keveimmästä 1 luokasta aina 14 luokkaiseen välineistöön, joilla pyydystetäänkin jo valtamerien suurimpia kaloja kuten sinimarliinia. Kevyimpien luokkien hallinta onnistuu nuoreltakin mutta luokan kasvaessa välineiden hallinta vaatii ranteelta jämäkkyyttä. Yleisimmin Suomessa käytetään 5-8 luokkaisia välineitä. Kevyemmät ovat tarkoitettu taimenen sekä harjuksen ja 8 luokkainen soveltuu jo hauen ja lohenkalastukseen. Kaikkia kaloja voi kalastaa perhokalastusvälinein, eikä ole lainkaan outoa, että kohdekalana on järvessä mökkilaiturin läheisyydessä uiskenteleva ahven särki tai jopa salakka. Tässä piileekin perhokalastuksen viehätys. Siinä ollaan hitusen lähempänä luontoa, koska on tunnettava kohdekalan ravinto ja sen käyttäytyminen kalastuskauden aikana.
Haasteellisinta tässä kalastusmuodossa on saada perho kohdekalan läheisyyteen. Siihen käytetään vapaa ja siihen sopivan painoista siimaa. Vapaa käytetään käden jatkeena antamaan siimalle nopeutta ja hieman laajempia kaaria. Perhovapa on myös herkkä sekä joustava ja siihen saadaan hetkeksi varastoitumaan käden liikkeen mukanaan tuomaa voimaa.
Heittotapoja on monia, mutta kaikissa niissä on sama periaate. Veden kitkalla, perhosiiman painolla ja käden liikkeellä saadaan vapa taipumaan ja varastoimaan siihen voimaa, joka seuraavassa hetkessä vapautetaan siiman noustessa ilmaan. Silloin taipuneen vavan voima lennättää perhoa kuljettavan siiman, jonka kalastaja ohjaa kohti kalan olinpaikkaa.
Siimaa voidaan heittää myös ilmassa. Tässä veden kitka jää pois mutta se korvautuu vastakkaiseen suuntaan lentävän siiman sisältämällä liike-energialla. Vavan oikea-aikainen pysäyttäminen, siiman liikkeen jatkuminen ja jäykkä ranne saavat vavan jousen latautumaan. Jousta kuormitettaessa vielä lisää käden vastasuuntaisella liikkeellä siima saadaan helposti lentämään parinkymmenen metrin päähän.
Saattaa kuulostaa vaikealta mutta osaavan oppaan johdolla aloittelijakin pääsee tutustumaan muutamaan helppoon heittotapaan ja nopeasti nauttimaan välineiden hallitsemisen aiheuttamasta mielihyvästä. Puhumattakaan siitä tunteesta, kun kala taistelee herkästi ja tunnokkaasti vastaavan vavan käsittelystä. Kalan lipuessa lopuksi haaviin on tapahtumasta syntynyt koko elämän säilyvä mielikuva.
